Aalto-yliopiston avoin yliopisto
koulusta.jpg

Opetuspaikat

Aalto-yliopiston avoin yliopisto toimii pääkaupunkiseudulla kolmella eri kampuksella: Töölössä, Otaniemessä ja Arabianrannassa. Näiden lisäksi Aalto-yliopiston avoimella yliopistolla on opetusta Mikkelissä.

Töölön kampus

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toimii Etu-Töölössä osana Helsinki Business Campus –aluetta. Kauppakorkeakoulun päärakennus valmistui 1950 ja se kuuluu kansainväliseen docomomo-rekisteriin eli modernin arkkitehtuurin suojelukohteisiin.

Karttalinkki

Kauppatieteellisten kurssien opetuspaikka löytyy kurssikuvauksesta. Sali on merkitty kirjaimin ja numeroin (esim. G-112). Kirjainetuliite kertoo, missä rakennuksessa tai rakennuksen osassa, ja numerosarjan ensimmäinen numero, missä kerroksessa opetustila sijaitsee. Jos salitietoja joudutaan muuttamaan kurssilla, muuttunut tieto päivitetään kurssikuvauksiin joita kannattaa seurata aktiivisesti kurssin aikana.

Kauppakorkeakoulun rakennukset:
Päärakennus (A, B ja C): Runeberginkatu 14-16
A          Päärakennuksen oikea siipi
B          Päärakennuksen keskiosa
C          Päärakennuksen vasen siipi
Arkadia (E ja F): Lapuankatu 6 / Arkadiankatu 24
E           Lapuankadun puoleinen osa
F           Perhonkadun puoleinen osa (sisäänkäynti Lapuankadulta)
Chydenia (G ja H): Runeberginkatu 22-24
Opetusta voi olla myös osoitteessa Arkadiankatu 28.

Otaniemen kampus

Aalto-yliopiston neljän tekniikan alan korkeakoulujen kampusalue sijaitsee Espoon Otaniemessä. Tiiviillä alueella on ainutlaatuinen yhdistelmä koulutusta, tutkimusta ja liiketoimintaa. Otaniemessä sijaitsee myös Teekkarikylä, jossa asuu yli kaksi tuhatta tekniikan alan opiskelijaa.

Karttalinkki

Arabian kampus

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu sijaitsee Arabianrannassa, Helsingin syntysijoilla. Aluesuunnittelussa on erityisesti panostettu taiteeseen, muotoiluun ja teknologiaan. Arabian kampusalueella toimii myös useita muita oppilaitoksia.

Karttalinkki

Mikkelin kampus

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on yksikkö myös Mikkelissä. Toimitilat sijaitsevat Mikkeli Business Campus -alueella.

Karttalinkki